Veneilyn turvallisuudesta

Äskettäin hyvissä olosuhteissa tapahtuneen vakavan veneilyonnettomuuden jälkeen on käynnistynyt vilkas mielipiteiden vaihto siitä, miten vastaavanlaiset onnettomuudet voitaisiin ennalta ehkäistä, vaikka täyttä selvyyttä onnettomuuden syystä ei vielä olekaan selvillä. Ratkaisua tämäkään kirjoitus ei tarjoa, mutta korostaa veneilijöiden kouluttautumisen tarvetta ja tärkeyttä.

Asian tiimoilta on julkisuudessa useallakin suulla oletettu pääosan veneilijöistä hankkivan tietoja alan säännöksistä ja navigoinnista vapaaehtoisesti kouluttautumalla. Mahdollisuudet siihen ovatkin Suomessa hyvät. Esim. Suomen Navigaatioliitto on runsaan 60 vuoden ajan jäsenseurojensa kautta järjestänyt koulutusta ja ottanut vastaan saaristo-, rannikko- ja tähtitieteellisen merenkulun tutkintoja (yht. yli 170 000 tutkintoa) erilaisten erikoiskurssien lisäksi. Liiton koulutusjärjestelmän kautta on voinut suorittaa myös kansainvälisen huvivenekuljettajan lupakirjan. Navigaatioliiton lisäksi Suomessa on 7 muuta Traficomin auditoimaa koulutusorganisaatiota ja kahden auditointi on vielä käynnissä. Näiden lisäksi maasta löytyy eritasoisia yksityisiä koulutusyrittäjiä tietoa jakamaan.

Trafin tutkimuksessa vuonna 2017 todettiin, että n. 40 % veneilijöistä on suorittanut jonkin tutkinnon. Se ei ole kovin paljon, ja kehitys näyttää menevän huonompaan suuntaan. Vielä runsaat 10 vuotta sitten kursseja ja tutkintoja suoritettiin runsaasti. Viimeisen 10 vuoden aikana kursseille osallistuminen ja tutkintojen suorittaminen ovat satunnaisia poikkeuksia lukuun ottamatta vähentyneet. Tutkintoja suoritetaan nykyisin noin kolmanneksen vähemmän kuin 10 vuotta sitten, vaikka veneilijöiden määrä on lisääntymässä. Koulutuksen puute myös näkyy käytännön vesiliikenteessä. Merellä liikkuessa näkee lähes päivittäin suorituksia, jotka turvallisuuden kannalta ovat vastuuttomuudessaan käsittämättömiä. Voi vain toivoa, että suurin osa niistä on puhdasta ajattelemattomuutta ja tietämättömyyttä, ei tahallista kiusantekoa.

Nykyveneilyyn on tullut jäädäkseen elektronisten navigointimenetelmien käyttö, joka sinänsä on hyvä asia. Ne ovat hyviä apuvälineitä ja helpottavat paikantamista ja navigointia, jos laitteita on opeteltu käyttämään niiden rajoitukset tuntien oikein. Turvallisuuden kannalta ne taitamattomasti käytettyinä vain lisäävät riskejä, jos kaikki muut turvallisuuteen vaikuttavat tekijät jätetään huomiotta. Merimerkkien tuntemus, merikarttojen käyttö ja taito lukea niitä, väistämis- ja muiden liikennöimissääntöjen tunteminen ja niiden noudattaminen, toisten vesilläliikkujien kunnioittaminen ym. hyvään merimiestapaan sisältyvät asiat ovat turvallisuuden kannalta yhtä tärkeitä kuin paikantamis- ja navigointitaidotkin. Ja ovat edelleen elektronisista laitteista huolimatta. Hyvissä olosuhteissa tapahtuneiden onnettomuuksien olennaisin syy näyttääkin olevan merimiestaitojen puuttumisessa, ei niinkään varsinaisesti navigoinnissa.

Useat veneilyseurat ottavat jäsenikseen vain henkilöitä, jotka ovat hankkineet tai hankkimassa veneilykoulutusta. Esimerkiksi Suomen Navigaatioliiton jäsenseuroihin ei pääse jäseneksi, ellei ole suorittanut saaristonavigoinnin tutkintoa. Tällä halutaan varmistaa, että jäsenet eivät ainakaan tietämättömyyttään hölmöile vesillä liikkuessaan. Vesillä liikkuu myös paljon veneilijöitä, jotka eivät kuulu, eivätkä haluakaan kuulua mihinkään veneilyseuraan. Myös ns. järjestäytymätön veneilijä voi kouluttautua. Tosin vahinkoja voi tutkinnoista huolimatta tapahtua ja tapahtuukin, mutta riskejä on varmasti vähemmän, kun ne tiedostetaan.

Trafin tutkimuksen ja esimerkiksi saaristonavigointiin kurssitettavien määrän laskun pohjalta voi vetää johtopäätöksen, että todennäköisesti vesillämme liikkuu kasvavassa määrin veneilijöitä, joille veneilyn säännökset ja ennen kaikkea hyvä merimiestapa ja siihen olennaisesti liittyvä vastuullisuus ovat täysin tuntemattomia. Mikähän olisi se keino, jolla kaikki veneilijät suostuisivat ymmärtämään ja opettelemaan, mitä kaikkea turvallinen vesillä liikkuminen vaatii? Tutkintovaatimuksiaan uudistava Navigaatioliitto jäsenseuroineen tarjoaa edelleen kouluttautumismahdollisuuksia aina sinne kansainväliseen huviveneen kuljettajakirjaan asti.

SUOMEN NAVIGAATIOLIITTO RY
Heimo Valtonen
Liittohallituksen puheenjohtaja